Rodut

Näyttelytoiminta

Suomenpystykorvauros näyttelyn laatuarvostelussa © Eero Niku-Paavo

Esittämisestä ja arvostelusta näyttelyssä

Suomenpystykorva on eloisa, terhakka ja herkkätuntoinen koti- ja metsästyskoira. Sen ominaisuuksia ja niihin liittyviä piirteitä pitäisi saada esiin ja arvostaa oikealla tavalla myös näyttelyissä. Samalla koirien arvostelua pitäisi entisestään yhdenmukaistaa, etenkin luonteen ja liikunnan suhteen.

Kokeneet pystykorvaharrastajat sekä rodun jalostustoimikunnan jäsenet ovat keskusteluissa usein tuoneet esiin näkemyksiään suomenpystykorvien arvostelusta näyttelyissä, tuomarikohtaisista erilaisista painotuksista sekä niistä johtuvista heitoista.

Tämä kirjoitus pyrkii – oppimestarina olematta – tuomaan esiin näkökohtia, jotka voisivat yhtenäistää arvostelua ja auttaa etenkin rodullemme tärkeiden asioiden, ainutlaatuisen luonteen ja liikunnan arvostelua. Samalla annan joitakin vinkkejä myös koiran esittämisestä. Teksti käsiteltiin rodun jalostustoimikunnan kokouksessa Kuopiossa Jalostuspäivien yhteydessä.


Kehäolosuhteet ja esittäminen

Olipa kehä sitten pieni tai mieluiten suuri, tulisi häiriötekijät minimoida. Kun luokka on koottu kehään ja sitä on pyöräytetty pari kertaa ympäri ja saatu näin yleiskuva koirista sekä niiden keskinäisestä käyttäytymisestä, pitää muut koirat arvosteltavaa lukuun ottamatta poistaa kehästä. Näin koira saa esiintyy rauhassa ja näyttää parastaan. Yhteisesiintyminen on usein hyvinkin suuntaa antava palkintosijoille, joskin yksityiskohdat voivat tuoda siihen muutoksia.

Koiranohjaajalle onkin tässä, kuten muissakin vaiheissa, tärkeää saada koirasta paras irti. Tärkeää on seurata koko ajan koiraa, sen käyttäytymistä, liikuntaa ja asentoa.

Esittäjän mielentila on tärkeä. Koira vaistoaa ja haistaa omistajan itsevarmuuden tai epävarmuuden ja käyttäytyy sen mukaan rauhallisesti ja rohkeasti tai luonteensa mukaan pelokkaasti tai aggressiivisesti. Liikkeessä koiran pitäisi saada mennä ”vapaassa hihnassa” kiskomatta. Siihen tarvitaan ”sanallista” ohjausta ja oman liikkeen sopeuttamista koiraan. Liikkeen pysähdyttyä koira pitää saada hyvään, vapaaseen asentoon ja terhistäytymään parhailleen. Yhteisesityksessä se onnistuu viemällä koira juuri sopivan matkan päähän kilpakumppanista.

Koiran asettelu käsin ei ole mielestäni hyväksyttävää. Ansiot ja virheet näkyvät parhaiten koiran seisoessa ja liikkuessa ”vapaasti”, löysässä hihnassa. Hyvärakenteinen- ja liikkeinen koira on edukseen missä asennossa tahansa, jos sen luonne on oikea.


Luonne ja sen testaaminen

Luokan yhteisesiintymisen jälkeen on vuorossa koettelevampi osa. Koira lähestyy ohjaajansa kanssa arvostelijaa, antaa kosketella itseään ja suostuu purennan tarkastamiseen. Tässä vaiheessa tulee esille sekä ohjaajan että koiran mielenvireä luonne. Kun ohjaaja on varma ja koira hyväluonteinen, se lähestyy arvostelijaa ”tutustumismielessä”, vapaasti ja innokkaasti sekä antaa käsitellä itseään. Liian epäluuloinen tai arka koira panee hanttiin. Hihnalla kiskominen vielä pahentaa asiaa. Omistajaansa luottava koira antaa houkutella itsensä vieraankin luo. Ellei koira tähän suostu ja anna kosketella itseään, täytyy palkintosija panna harkintaan. Tuomarin tulee tässä vaiheessa esiintyä pehmeästi, olla polvi – tai kyykkyasennossa, kädet alhaalla, eli olla koiran kanssa samassa tasossa. Pystyasennossa seisova tai käsillään ylhäältä koiraa lähestyvä tuomari antaa koiralle uhkaavan vaikutelman.

Mikäli arvostelija haluaa testata koiran luonteen lujuutta säikyttävillä eleillä tai äänillä, tapahtukoon se vasta kilpailuluokassa, jos se silloinkaan on aina tarpeen. Rukkasten läiskäyttäminen sopivan kaukaa on tällöinkin riittävä. Koirakohtaiset erot näkyvät kyllä.


Haukkuminen, mahtailu ja aggressiivisuus toisille koirille

Nämä kuuluvat, etenkin uroksilla, suomenpystykorvan luonnekuvaan, kun uhkaava tai kilpaileva koira on liian lähellä. Se pitää arvostelijan ymmärtää ja hyväksyä. Vieraista roduista tuleville ulkomuototuomareille se näyttää joskus olevan vaikeaa, lukuun ottamatta karhukoiralähtöisiä.

Suomenpystykorvan pitää olla eloisa, terhakka ja ärhäkkä. Sen pitää näkyä myös kehässä. Joissakin linjoissa esiintyy Suomessakin ”selkä notkolla seisovia, isäntäänsä korvat hajallaan silmiin katsovia, ei toisiin koiriin reagoivia koiria”. Mielestäni kyseessä on väärä luonne tai väärä kasvatus ja koulutus.


Rakenne ja liikunta

Suomenpystykorva on kevyt ja neliömäinen, tyypillinen laukkaaja. Lyhyellä matkalla se on neliömäisyytensä vuoksi erittäin nopea, lähes vinttikoiran luokkaa. Pitkälläkin matkalla se on keveytensä vuoksi kestävä.

Pystykorvan tuuhea karva peittää helposti rakenteen. Kun sen suihkuttaa märäksi tai tunnustelee sitä käsin, tulee keveys ja vinttikoiramaisuus hahmosta esiin. Rakenteelle tyypillistä ovatkin pienehköt etukulmaukset ja keskinkertaiset takakulmaukset. Niistä seuraa myös upea ryhti ja selkälinja. Jos kulmat ovat päinvastoin korostuneet, tuo se helposti esiin etu-raskautta ja/tai etumataluutta ja ryhti on pois.

Takana polvikulma on kinnerkulmaakin tarkempi, vaikka ne usein käyvätkin käsi-kädessä. Hyvä polvikulma takaa yleensä vahvan reisilihaksiston, mikä on tärkeä nopeissa syöksyissä. Lihaskunto selviää tunnustelemalla. Lihasheikkous puolestaan näkyy usein jo raajojen asentovirheinä ja huonoina liikkeinä.

Liikunnan arvostelussa näkyy rakenne virheineen parhaiten. Koiraa tuleekin aina juoksuttaa kehässä. Kolmioliike näyttää asiat nopeasti. Aluksi ravia tuomarista poispäin, kehän kauimmaiseen kulmaan, sitten kehän sivua sivuliikkeen tarkastamiseksi ja lopuksi sieltä takaisin suoraan tuomaria kohti.

Ravi paljastaa rakenne- ja liikuntavirheet selvimmin. Kuitenkin myös ravin vaihto laukkaan kannattaa tutkia. Laukkaajatyyppinä suomenpystykorva vaihtaa melko helposti laukkaan, mutta jos sillä on hyvä rakenne, se ravaakin melko vauhdikkaasti.

Kovin hiljaisessa vauhdissa laukkaan vaihtavilla on usein heikkoutta takapään rakenteessa. Vaikeasti laukkaan vaihtavilla saattaa puolestaan olla jokin seuraavista virheistä: pitkä runko, pehmyt selkä, raskas runko tai melko harvinaisena, ihanteeseen verrattuna, ylikulmautuneet raajat. Liikunta -ja rakennevirheitä tulisi mielestäni arvostella hieman nykyistä tiukemmin.


Purennasta ja turkista

Purenta pitäisi onnistua vilkaisemaan/näyttämään nopeasti, ikään kuin vahingossa, koiran silmiä peittämättä. Tarvitaan vain nopea etuhuuliensa vaadittaessa sivuhuulien avaus ja se on sillä selvä. Jos yritys pitkistyy, se myös yleensä mutkistuu.

Kynällä tehtynä asia on helppo. Kehässä syntyy välillä vaikeuksia. Purentavirheitä suomenpystykorvalla on varsin vähän, välihammaspuutoksia melko runsaasti.

Oikea purenta näkyy useimmiten jo kuonon mallista. Ellei purennan näyttäminen tahdo onnistua, voi etupurennan tarkistaa sulkemalla toisella kädellä kuonon ja koettamalla toisen käden sormella huulien alta.

Selvä ylä- tai alapurenta vie koiran nollalle tai kolmannelle palkinnolle. Tasapurenta laskee ainakin palkintosijan. Välihammaspuutoksia on päätetty tarkkailla. Runsaat puutokset alentavat palkintosijaa.

Turkin kunto näyttää vaikuttavan eri tuomareihin hieman eri lailla. Toiset pudottavat armotta palkintosijaa, toiset ovat ymmärtäväisempiä.

Kyse on pääsiassa ohuen tai huonon turkin vaikutuksesta kokonaiskuvaan ja se on vaihteleva. Jos koira on puutoksesta huolimatta tyypiltään ja rakenteeltaan oikea, on sääli ja jopa tuomarin heikkous pudottaa palkintoa. Se näkyy vuosikirjassa heittona. Kilpailuluokissa asia on jo sitten toinen. Koiran pitää olla kilpailukunnossa pärjätäkseen.


Vielä luonteesta

Korvat ja häntä ovat suomenpystykorvan sielun peili. Korvien liikkuvuus ja eloisuus tulisi testata kehässä. Oikealuonteisilla koirilla korvat ”pelaavat” tilanteiden mukaan ja ovat enimmiltään terhakkuusasennossa. Vähäliikkeiset, etenkin haja-asentoiset korvat kertovat, että koira vierastaa tilannetta eli luonteessa tai kasvatuksessa on puutteita.

Suomenpystykorvan hännän tulisi näyttelyissäkin pysyä perusasennossa ja heiluakin tilanteiden mukaan. Jos häntä roikkuu pääosin alhaalla ja nousee vain liikkeessä, ovat esillä samat heikkoudet kuin yllä.

Vihaisuus ja pureminen ovat näyttelyissä perin harvinaisia. Toki ne näyttävät eräillä tuomareilla olevan selvästi yleisempiä kuin toisilla. Tuolloin täytyy vikaa etsiä myös tuomarin suomenpystykorvan tai yleisen koirapsykologian tuntemuksesta sekä tuomarin käytöksestä ja mielentilasta (Pelko – aggressiivisuus).

Luonteen arvostelua tulisi mielestäni ohjeilla yhtenäistää ja hieman tiukentaakin. Yhtenä keinona koulutuksen lisäksi voisi olla luonnekuvaus rastittamalla arvostelulipukkeeseen. Rastit siihen tulisi kehittää.

Teksti: Risto Tuomainen (Julkaistu Pystykorva lehdessä 1/92)

tvporn.cc