Ajankohtaista

2 helmikuun, 2021

Pohjanpystykorvien SM-sääntökyselyn tuloksia

Pohjanpystykorvien linnunhaukun SM- haukkujen nykyinen valintasääntö on ollut voimassa vuodesta 2018 lähtien. Sääntö on aiheuttanut harrastajakunnassa keskustelua puolesta ja vastaan. Osa on ollut sitä mieltä, että sääntö on hyvä ja osa taas sitä mieltä, ettei se kohtele kaikkia harrastajia tasapuolisesti.   Pohjanpystykorvajaostossa päätettiin järjestää suuntaa antava kysely pohjanpystykorvaharrastajille siitä, miten valintasääntöä tulisi kehittää, että se vastaisi kentän tarpeita, vai tulisiko sitä uudistaa lainkaan?

Kysely toteutettiin sähköisenä webropol- kyselynä, johon harrastajilla oli mahdollisuus vastata tammikuun 2021 aikana. Alla linkki kyselyn tuloksiin.

Pohjanpystykorvien SM-sääntökyselyn tulokset

Kyselyn jälkeen jaosto laati esityksen SM- haukkujen valintasäännöksi siten, että uudistettu valintasääntö saadaan voimaan mahdollisimman pian.

tvporn.cc