Ajankohtaista

joulukuu 20, 2019

Joulukuun Pystykorva-lehti

Joulukuun lehdessä on runsaasti fonttivirheitä sekä otsikoissa että osassa tekstiä. Tästä aiheutuu myös, että osa sanoista on kiinni toisissaan fontin vaihduttua leveydeltään eri fonttiin ja näin lukeminen vaikeutuu.

Virheitä on sekä artikkeleiden otsikoissa, ingresseissä että nostoissa ja myös vakiopalstoilla. Myös arvo-otteluiden nimet kyseisten sivujen yläosasta puutuvat ja tilalla on pisterivi.

Virheet ovat tulleet painossa. Lehti on oikoluettu taiton jälkeen ja paino on lähettänyt toimitukseen vedoksen, joka on myös tarkistettu oikeaksi. Lehti ei siis ole vedoksen mukainen.
Painotalo selvittää syytä miksi fonttienhallinta on toiminut virheellisesti

Pahoittelemme tapahtunutta.

tvporn.cc