Rodut

Tietoa punkeista

Punkkeja korvissa, nenässä ja iholla

Koirilla esiintyy loisia sekä suolistossa että iholla. Suolistoloisten häätäminen lienee tuttua kaikille koiraihmisille, madotusta suositellaan kaksi kertaa vuodessa. Matolääkkeitä on syytä vaihdella, jotta saadaan tuhottua kaikki eri lajit. Sitkein lienee leveä heisimato, (ns. lapamato) jonka hävittäminen vaatii vahvat lääkkeet. Suun kautta annettavat käsikauppalääkkeet ovat tuttuja ja edullisia. Saatavana on myös iholle siveltävää nestemäistä ”matolääkettä”, joka on helppo koiralle kuin koiralle laittaa. Omasta kokemuksesta voin suositella tätä valmistetta
(kauppanimi Stronghold), sillä viime kesänä se tehosi pari kuukautta jopa punkkeihin. Punkit tarttuivat, mutta kuolivat heti. Valmiste on laajakirjoinen (mm. kirput, syyhypunkki, suolinkaiset). Stronghold´ia saa vain reseptillä tai eläinlääkäreiltä.

Tavallisimmat ulkoloiset koirilla ovat täit, kirput, syyhypunkki, puutiaiset eli punkit sekä sikaripunkit. Elinympäristön mukaan nimettyjä ovat korvapunkki ja nenäpunkki. Iholla elävien loisten oireet ovat useimmiten kutina, karvanlähtö paikallisesti ja hilseily. Korvapunkki muodostaa korvaan kahvinporoa muistuttavaa murumaista eritettä.

Nenäpunkki on ehkä koiran yleisistä ulkoloisista tuntemattomin. Nenäpunkin vaivaama koira vetää voimakkaasti ilmaa sierainten kautta sisään ”kohtauksittain”. Ääntely voi muistuttaa myös ”korskumista”. Nenäpunkki tarttuu herkästi koirasta toiseen. Perheen tai kennelin kaikki koirat kannattaa hoitaa samanaikaisesti, vaikka oireita ei olisikaan kaikilla. Nenäpunkki muistuttaa hämähäkkiä, kirkkaassa valossa se ei näyttäydy, joskus harvoin voi pimeässä yllättää nenäpunkin sähkölampulla! Diagnoosi tehdään oirekuvan perusteella. Hoitona tepsii Ivomec- pistos, jonka eläinlääkäri laittaa (Ivomec- pistos on laajakirjoinen ”matolääke”). Ivomecía ei voi käyttää kaikilla roduilla ( osa paimenkoirista ), muitakin lääkitysvaihtoehtoja loisen häätämiseen on. Nenäpunkki voi haitata koiran vainua, joten tarkkailkaapa koirianne tämänkin riesan varalta.

Vika peräpäässä kun koira ei hauku

Koirilla on peräaukon lähettyvillä kaksi hajurauhasta, joita kutsutaan myös anaalirauhasiksi. Niiden tarkoitus on jättää viesti muille koirille ulostamisen yhteydessä. Valitettavan usein erite on niin jäykkää, (tai uloste liian löysää) että rauhaset eivät tyhjene. Tukossa oleva rauhanen täyttyy vähitellen, ja ulostamisesta voi tulla vaikeaa. Koira hankaa tai nuolee peräpäätään usein. Tulehtunut anaalirauhanen on todella kipeä, ja tarvitsee antibioottihoitoa parantuakseen. Terveet, mutta tukossa olevat rauhaset kannattaa opetella itse tyhjentämään. Peräaukon ympäristön valelu lämpimällä vedellä saattaa pehmentää eritettä riittävästi. Anaalirauhaset sijaitsevat peräaukkoon nähden klo 5 ja 7 kohdalla. Rauhaset voi tyhjentää työntämällä hansikoidun ja liukastetun etusormen koiran peräsuoleen ja ”lypsävällä” otteella tyhjentää rauhasen sisällön peräsuoleen. Täyttyneet anaalirauhaset tuntuvat ”herneinä” heti peräaukon sisäpuolella.

Monelle metsästyskoiralle on tapahtunut niin, että isäntä tuo koiran eläinlääkäriin siksi, että se ei hauku, tai että ääni on käheä. Nieluongelmat voivat johtua monesta syystä, ja anaalirauhaset ovat yksi vähemmän tunnetuista syistä. Koiralle voi käydä niin, että anaalirauhasten tulehduseritteen nuoleminen on aiheuttaa tulehduksen nielussa. Tukkeutunut ja tulehtunut rauhanen voi alkaa lopulta vuotamaan joko normaalireittiä peräsuoleen, tai pahimmillaan puhjeta ihon läpi eräänlaisena ajoksena. Toistuvasti tulehtuvat anaalit voidaan leikata pois.

Jos salamointi aiheuttaa ”hepulin” koiralle

Koiran ukkosen pelkoa voi lievittää lääkkeillä, jos tilanteesta on haittaa koiralle tai omistajalle. Koiran rauhoittamiseen kotioloissa esimerkiksi ukkospelon takia, on nyt saatavilla helposti annosteltava ja nopeasti vaikuttava nestemäinen tuote; Plegicil. Ainetta sipaistaan pari tippaa koiran suun limakalvoille, ja koira rauhoittuu nukkumaan 10 – 15 minuutissa. Aine vaikuttaa levottomaankin koiraan, ja sitä voi antaa pari – kolme kertaa vuorokaudessa. Tuotetta saa eläinlääkäreiltä. Kannattaa kokeilla! Eräs koiristamme on karannut tarhasta käsittämättömän pienistä rei ístä ukonilmalla, ja pelastautunut ukkoselta mm. poliisiauton ja hautausmaan hoitajan kyytiin…Plegicil ajoissa annosteltuna pitää koiran kotona.

Teksti: Silja Jokinen (Julkaistu Pystykorva lehdessä 3/2002)

Lähteitä: Paatsama Saki: Terve ja sairas koira, Wikström Birgitta: Koiran sairaudet