Rodut

Ulkomuoto

Suomenpystykorvan tärkein ominaisuus on sen käyttöominaisuus metsäkanalintuja puuhun haukkuvana koirana. Siihen tarkoitukseen sen tulee omata mahdollisimman tarkoituksenmukaisen ulkoasun, jota myöskin ulkomuodoksi voidaan kuvata.

Suomenpystykorvan tärkeimmät ominaisuudet, kuten myös ulkomuoto, määritellään rotumääritelmässä. Rotumääritelmä toimii hyvin tärkeässä osassa suomenpystykorvan jalostuksessa ja siellä määriteltyjä asioita tulee niin rotujärjestön jäsenkunnan kuin yksittäisten koirankasvattajienkin noudattaa.

Suomen Pystykorvajärjestö ry. on laatinut käyttöönsä muutamia ohjeistuksia rotumääritelmän tavoitteiden toteuttamiseksi, kuten jalostuksen tavoiteohjelman (JTO) ja tehtäväkuvaukset eri toimikunnille. Näitä toimikuntia ovat mm. ulkomuoto-, jalostus- ja kasvatusasiat.

Hyväryhtinen koira

Suomenpystykorva on rakenteeltaan keskikokoa pienempi, neliömäinen, kiinteä, hyväryhtinen koira. Korvat ovat pystyt ja liikkuvaiset. Silmät ovat keskikokoiset, mantelinmuotoiset, hieman vinot ja tummat. Kirsu on aina musta. Sillä on tarvittaessa räjähtävä lähtönopeus ja liikkeet ovat vaivattoman keveät. Sen koko olemus ja ilme on eloisan tarkkaavainen.

Uroksen ihannesäkäkorkeus on 47 cm (alaraja 44 cm ja yläraja 50 cm). Nartun ihannesäkäkorkeus on 42 cm (alaraja 39 cm ja yläraja 45 cm).

Väriltään suomenpystykorva on kellertävän- tai ruskeanpunainen. Väri on yleensä kirkas. Sitä koristavat kauniit vaalennukset reisien takaosan housukarvoina ja jopa valjaina kyljillä sekä sisäkaaren karvoitukselta vaalea häntä, joka heiluu koiran haukkuessa ja lumoaa linnun puuhun. Häntä kiertyy tyvestä alkaen kaaressa eteenpäin tiiviisti selänmyötäisesti ja kaartuu alas sivulle kiertyen reiden takakarvojen tasalle.

Ulkomuodon mittaukset

Ulkomuodon tärkeimpiä ja yleisempiä mittauspaikkoja ovat koiranäyttelyt. Niissä annetaan jokaiselle koiralle yksilökohtainen laatuarvostelu. Rotunsa kauneimmat (ROP) yksilöt palkitaan erikoismaininnoilla näyttelyissä ja joistakin niistä tulee ennen pitkää muotovalioita (FIN MVA), mutta myös toisen palkinnon saaneita koiria pidetään hyvinä rotunsa edustajina ja jalostuskelpoisina yksilöinä.

Ulkoisia mittoja suomenpystykorvista mitataan erillisissä mittaustilaisuuksissa. Näitä mittaustilaisuuksia järjestetään yleensä PEVISA-tarkastusten yhteydessä ja rotujärjestön lehdessä erikseen mainituissa suuremmissa tilaisuuksissa. Tällaisen mittaustilaisuuden tarkoituksena on tarkkailla rodun keskiarvoja sukupuolikohtaisesti. Tärkeimpinä ominaisuuksina voitaneen pitää säkäkorkeuden, pituuden, painon ja hammaspuutosten tarkastelua.

Ulkomuodon mittaustuloksia käytetään julkisesti vain keskiarvoja julkaisemalla. Yksittäisesti mittaustuloksia käytetään hyväksi jalostusneuvonnassa, jolloin jalostuskäyttöön tarkoitetusta uroksesta on käytettävissä em. yksilölliset mittaustulokset.

Ulkomuodon mittaus

  • Ulkomuodon mittauksissa käytetään oheisessa kuvassa mainittuja mittauskohteita. Mittauksen onnistuminen vaatii koiralta sinänsä jo hyvää ja tasapainoista luonnetta.
  • Mittaajina toimivat ainoastaan koirankäsittelyyn erikoistuneet nimetyt henkilöt, jotka järjestö on kouluttanut tehtäväänsä.
  • Mittausvälineinä käytetään:
    – henkilövaakaa
    – korkeusmittaa
    – keveitä tukkisakseja
    – mittanauhaa
    – erikoista ”häntämittaa”
  • Sanalliset arvostelut on pisteytetty mittauskaavakkeen mukaisella menetelmällä