Rodut

Populaatio

Suomenpystykorva rotu on muodostettu aikanaan vain muutamista kymmenistä alkuperäistä maatiaiskantaa olevista yksilöistä, ahdastakin suku- ja linjasiitosta käyttäen. Rodun geenipohjan on ajateltu silti aiemmin olevan varsin tyydyttävällä tasolla.

Suomen Kennelliiton rahoituksella aloitettiin vuonna 2011 projekti, jonka tarkoituksena oli myös suomenpystykorvan DLA- monimuotoisuuden kartoittaminen. Rodun geneettisestä tilanteesta saatiin tämän avulla parempi käsitys vuoden 2012 lopussa. Samaperintäisyysaste kaikissa tutkituissa suomenpystykorvapopulaatioissa oli korkea. Tämä voi lisätä riskiä perinnöllisten sairauksien ilmituloon. Samaperintäisyyttä onkin tavoitteena pienentää jalostuksen ohjauksella. Jalostussuunnittelulla voidaan vähentää lähisukuisten koirien välisiä pentueita sekä käyttää jalostukseen mahdollisimman montaa eri yksilöä.

Sukusiitosasteen kehitys

Sukusiitoksessa uros ja narttu ovat keskenään serkukset tai sitä läheisemmät sukulaiset. Sukusiitos kasvattaa riskiä perinnöllisten sairauksien esilletuloon. Sukusiitosaste tai -prosentti on todennäköisyys sille, että satunnaisesti valittu geenipari sisältää geenistä kaksi samaa alleelia (versiota), jotka ovat molemmat peräisin samalta esivanhemmalta. Tällainen geenipari on homotsygoottinen ja identtinen. Ilman sukusiitosta suurin osa yksilöiden geenipareista on heterotsygoottisia, jolloin haitalliset, usein resessiiviset alleelit pysyvät vallitsevan, normaalin alleelin peittäminä.

Suomenpystykorvarodun keskimääräiseksi sukusiitosasteeksi saadaan 2,33 %, laskettuna 7 sukupolven mukaan kaikki tunnetut koirat vuosien varrelta huomioituna. Rodun sukusiitosaste on teoreettisesti laskenut vuoden 1990 6,2 %:sta alle 3 %:n. Lasku on kuitenkin näennäistä, koska kantaan ei ole risteytetty täysin muuta geneettistä materiaalia edustavia koiria. Sukusiitosasteen seuraamista enemmän luonnollisen vaihtelun säilymiseen vaikuttaa kuitenkin eri linjojen ja yksilöiden harkittu käyttö.

Image
Image

Rekisteröinnit

Suomenpystykorvien rekisteröintimäärät Suomessa ovat laskeneet jo parikymmentä vuotta. 2000 luvulla rekisteröintimäärät ovat vaihdelleet 600 – 900 kpl:n välillä. odun kysynnän Suomessa on tiedetty aina seuraavan pienellä viiveellä metsäkanalintujen kannanvaihteluita. Yhteiskunnassamme viime vuosikymmeninä tapahtuneet rakenteelliset muutokset, voimakkaat metsäkanalintujen metsästysaikarajoitukset sekä kiinnostuksen kääntyminen hirvieläinten metsästämiseen ovat osaltaan taannuttaneet lisää puuhun lintua haukkuvien koirien suosiota. Tämän kehityksen seurauksena on viime aikaiset rekisteröinnit Suomessa pienentyneet silmälläpidettävällä tavalla.

Ruotsissa on kohtalainen suomenpystykorvakanta, sijoittuen Keski- ja Pohjois-Ruotsiin. Norjassa on myös aktiivinen harrastajakunta. Näissä maissa on yhteistyössä suomalaisten kanssa pystytty luomaan kokonaiskuvaltaan hyvä ja varsin metsäverinen kanta.

Populaation rakenne

Tehollinen populaatiokoko on laskennallinen arvio rodun perinnöllisestä monimuotoisuudesta. Mitä pienempi tehollinen koko on, sitä nopeammin rodun sisäinen sukulaisuus kasvaa ja perinnöllinen vaihtelu vähenee. Samalla sukusiitoksen välttäminen vaikeutuu. Kun tehollista kokoa arvioidaan jalostuskoirien lukumääristä tai rekisteriaineistojen sukutauluista, laskelmat tehdään aina sukupolvea kohden. Sukupolven pituus on seurakoirilla kolmesta neljään ja käyttökoirilla viisi vuotta. Nyrkkisääntönä on, että tehollinen koko on enintään neljä kertaa tänä aikana jalostukseen käytettyjen, eri sukuisten urosten lukumäärä.

Jalostuskoirien lukumäärän perusteella laskettu tehollinen koko on aina yliarvio, koska kaava olettaa, etteivät jalostuskoirat ole toisilleen sukua ja että niillä on tasaiset jälkeläismäärät. Parempi tapa arvioida tehollista populaatiokokoa perustuu rodun keskimääräisen sukusiitosasteen kasvunopeuteen, mutta tämä kaava toimii vain suljetulle populaatiolle ja aineistolle, jossa sukupuut ovat hyvin pitkiä.

Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä käytetään kaavaa Ne = 4*Nu*Nn / (2*Nu+Nn), jossa
• Nu on neljän vuoden aikana käytössä olleiden eri jalostusurosten ja
• Nn neljän vuoden aikana käytössä olleiden eri jalostusnarttujen lukumäärä.

Tehollista kokoa voidaan arvioida myös rodun koirista otettujen dna-näytteiden avulla. aras tapa säilyttää perinnöllistä vaihtelua ja estää perinnöllisten sairauksien kasaantuminen on välttää yksittäisen yksilön runsasta jalostuskäyttöä. (lähde: MMT Katariina Mäki 31.10.2013)

Image

Suomenpystykorvien isät/emät luku eli eri isien ja emien lukumäärien suhde sukupolvittain. Isien ja emien lukumäärien suhde on luku, joka kuvaa kuinka lähellä urosten lukumäärä on narttujen lukumäärää. Kun suhde on yksi, käytetään uroksia yhtä paljon kuin narttuja ja perinnöllistä vaihtelua säilyy tehokkaimmin.

Image

Siitosmateriaali, sekä narttujen, että urosten kohdalla on kapealla pohjalla. Pitkällä aikavälillä yli 75% nartuista ja lähes 90% uroksista jää kokonaan jalostuksen ulkopuolelle.

Image