Rodut

Urosten jalostuskäyttö

Aikavälillä 1950 – 1990 on suomenpystykorva rodussa käytetty voimakasta matadori- jalostusta tiedostamatta siihen piileytyviä geneettisiä vaaroja. Samoja uroksia käytettiin myös toistuvasti jalostukseen, mikä on osaltaan aiheuttanut ongelmia jalostukselle. Urosten liikakäyttö kaventaa jalostuspohjaa ja tuo esille piilevät terveysongelmat.

Vuosikymmenittäin tarkasteltuna runsaasti käytettyjä uroksia (yli 100 jälkeläistä) on ollut seuraavasti.

Image

Vasta 1990-luvun alusta saatiin rotujärjestön käyttöön ensimmäinen atk-pohjainen jalostusohjelma. Urosten liikakäyttö tiedostettiin ja siihen alettiin myös jalostusneuvonnalla korjaamaan. Jalostusneuvonnan yleinen kehittyminen ja rotujärjestön asettamat urosten jälkeläismäärien suositusrajat paransivat jonkin verran tilannetta.
Vuoden 2006 alusta voimaan tullut PEVISA-ohjelma rajoitti ensimmäisen kerran urokselle rekisteröitävän jälkeläismäärän enimmillään 70 pentuun.

Rodun rekisteröintimäärät ovat yli puolittuneet huippuvuosiin verrattuna ja jalostuspohjan laajuuteen tulisi tulevaisuudessa kiinnittää tämänkin takia erityistä huomiota. Yhden uroksen jälkeläismäärät olisi hyvä pitää suhteellisen alhaisina ja astutusten tulisi jakautua useammalle vuodelle. Vähänkään suurilukuisemmassa rodussa jo 2-3%:n jälkeläisosuutta suhteessa sukupolven rekisteröintimääriin voidaan pitää urosten liikakäyttönä.

Tavoitteeksi rodulle tulisi asettaa mahdollisimman laaja jalostuspohja, jotta perinnöllinen monimuotoisuus ei katoaisi. Epilepsiatutkimus ja siitä saatava informaatio voi myös olla tekijä, joka tulevaisuudessa mutkistaa lisää jalostusurosten tilannetta. Jos iso osa eniten käytetyistä uroksista on epilepsian kannalta huonoista suvuista on vaarana, ettei parempaan suuntaan päästä vaikka tilastojen valossa siltä näyttäisikin.

Jalostukseen käytettyjen eri urosten määrää tulisi nykyisestä selvästi nostaa. Sukupolven 2001-2005 aikana on jalostukseen käytetty 387 urosta, joista 41 eniten käytettyä on tehnyt yli puolen ajanjakson pennuista. Tämä on vain n. 11% jalostuksen käytetyistä uroksista. Rohkeana tulevaisuuden tavoitteena voisi olla, että sukupolvessa 20% käytetyistä (parhaista) uroksista tekisi 50% pennuista.

Jalostusneuvonnan kehittymisestä huolimatta on joillekin uroksille kertynyt yhä suuri osuus jälkeläisistä ja useat jalostusurokset sekä nartut ovat lisäksi läheistä sukua keskenään. Tämä näkyy joidenkin koirien kohdalla niiden suurena toisen polven jälkeläismääränä. Toisen polven suuri määrä kasvattaa myös urosten jalostuskäytön ongelmaa, pienentämällä edelleen rodun tehollista kokoa. Samansukuisten narttujen voimakas jalostuskäyttö pahentaa tilannetta entisestään. Yksittäisen koiran toisen polven jälkeläismäärä saisi olla korkeintaan 4-6%, laskettuna yhden sukupolven rekisteröintimäärästä.

Mitä tasaisemmat jälkeläismäärät ovat, sitä suurempi olisi rodun tehollinen koko. Tehollinen koko kasvaa käyttämällä uroksia ja narttuja mahdollisimman tasaisesti siitokseen ja kasvattamalla jalostusurosten ja -narttujen lukumäärän suhdetta sekä nostamalla siitoskoirien osuutta kannasta. Perinnöllistä monimuotoisuutta ajatellen kannalla tulisi aina olla mahdollisimman monta eri isovanhempaa. Jalostuksessa tulisi suosia koiria, joiden sukutaulussa viiden polven ajalla on mahdollisimman monta eri koiraa (sukukato on vähäistä).