Rodut

Urosten jalostuskäyttö

Aikavälillä 1950 – 1990 on suomenpystykorva rodussa käytetty voimakasta matadori- jalostusta tiedostamatta siihen piileytyviä geneettisiä vaaroja. Samoja uroksia käytettiin myös toistuvasti jalostukseen, mikä on osaltaan aiheuttanut ongelmia jalostukselle. Urosten liikakäyttö kaventaa jalostuspohjaa ja tuo esille piilevät terveysongelmat.

Jalostuskoirien käyttömäärät

Vasta 1990-luvun alusta saatiin rotujärjestön käyttöön ensimmäinen atk-pohjainen jalostusohjelma. Urosten liikakäyttö tiedostettiin ja se nostettiin esille jalostuksen ohjauksessa. Jalostusneuvonnan yleinen kehittyminen ja rotujärjestön asettamat urosten jälkeläismäärien suositusrajat paransivat jonkin verran tilannetta. Vuoden 2006 alusta voimaan tullut PEVISA-ohjelma rajoitti ensimmäisen kerran urokselle rekisteröitävän jälkeläismäärän enimmillään 70 pentuun. PEVISA-ohjelmassa urokselle rekisteröitävien jälkeläisten määrä on 50 pentua.

Vuosikymmenittäin tarkasteltuna runsaasti käytettyjä uroksia (yli 100 jälkeläistä) on ollut seuraavasti.

Image

Rodun rekisteröintimäärät ovat yli puolittuneet huippuvuosiin verrattuna ja jalostuspohjan laajuuteen tulee kiinnittää tämän ja monimuotoisuustutkimuksen antaman tiedon takia erityistä huomiota. Yhden uroksen jälkeläismäärät on hyvä pitää suhteellisen alhaisina ja astutusten on hyvä jakautua useammalle vuodelle. Tavoitteeksi rodulle tulee asettaa mahdollisimman laaja jalostuspohja, jotta perinnöllinen monimuotoisuus ei katoaisi. Jalostukseen käytettyjen eri urosten määrää tulee jatkossakin aktiivisesti nostaa.

Jalostusneuvonnan kehittymisestä huolimatta on joillekin uroksille kertynyt yhä suuri osuus jälkeläisistä ja useat jalostusurokset sekä nartut ovat lisäksi läheistä sukua keskenään. Tämä näkyy joidenkin koirien kohdalla niiden suurena toisen polven jälkeläismääränä. Toisen polven suuri määrä kasvattaa myös urosten jalostuskäytön ongelmaa, pienentämällä edelleen rodun tehollista kokoa. Samansukuisten narttujen voimakas jalostuskäyttö pahentaa tilannetta entisestään. Yksittäisen koiran toisen polven jälkeläismäärä saisi olla korkeintaan 4-6%, laskettuna yhden sukupolven rekisteröintimäärästä.

Mitä tasaisemmat jälkeläismäärät ovat, sitä suurempi olisi rodun tehollinen koko. Tehollinen koko kasvaa käyttämällä uroksia ja narttuja mahdollisimman tasaisesti siitokseen ja kasvattamalla jalostusurosten ja – narttujen lukumäärän suhdetta sekä nostamalla jalostuskoirien osuutta kannasta.

Perinnöllistä monimuotoisuutta ajatellen kannalla tulisi aina olla mahdollisimman monta eri isovanhempaa. Jalostuksessa tulisi suosia koiria, joiden sukutaulussa viiden polven ajalla on mahdollisimman monta eri koiraa (sukukato on vähäistä).