Rodut

Aktiivitoiminta

Hienoa, että olet valinnut, tai olet valitsemassa parhaaksi eräkaveriksesi ainutlaatuisen Suomalaisen kulttuuriperinnön, suomenpystykorvan. Silmää hivelevän kauniin ulkomuodon lisäksi suomenpystykorva on erittäin hyvä metsästyskoira. Metsästyksen lisäksi suomenpystykorvan kanssa kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan koiraharrastukseen sekä paikallistasolla, että osallistumalla rotujärjestön toimintaan.


Oli kiinnostuksesi kohde sitten linnunhaukkukokeet (LINT), hirvenhaukkukokeet (HIRV), näyttelyt, vesilintujen metsästys tai jokin muu harrastusta laajentava toiminta, me SPJ:n suomenpystykorva harrastajat olemme aina valmiita antamaan neuvoja sekä vastaamaan kaikkiin rodusta esittämiisi kysymyksiin.

Suomenpystykorva on nykyisin koko perheen koira ja siitä saa oivan lemmikin taajassakin asuinympäristössä.

Metsästys

Mies ja narttu Savukoskella © Juha Pitkäniemi

Suomenpystykorva on tarkoitettu metsästyskäyttöön, ja sillä on vuosisatojen ajan metsästetty kaikenlaista riistaa oravista aina hirviin ja jopa karhuihin, mutta erityisesti sitä on jalostettu metsäkanalintujen metsästykseen.

Metsäkanalintujen metsästyksen lisäksi suomenpystykorva on edelleen opetettavissa mm. pienpetojen haukkujaksi ja sitä käytetäänkin yleisesti esim. näädän ja supikoiran pyynnissä. Pystykorva haukkuu yleensä vesilintuja ja on opetettavissa noutajaksi jos siihen pennusta lähtien paneudutaan. Siitä on myös korvaamatonta hyötyä metsähanhia metsästettäessä. Rodussa esiintyy yleisesti myös kiinnostus hirvenhaukkumiseen.

Linnunhaukku- ja hirvenhaukkukokeet

Suomenpystykorvanarttu lintuhaukulla © Juha Möttönen

Syksy on paitsi metsästyksen, myös käyttökokeiden aikaa. Rodunomaiset käyttökokeet ovat mielenkiintoista koiraurheilua. Käyttökoetoiminta ei rasita riistakantoja, koska niissä vain mitataan sääntöjen perustella koirien suorituksia eikä ammuta riistaa. Suomenpystykorva voi osallistua LINT- tai HIRV-kokeeseen yhdeksän kuukautta täytettyään.

Rodunomaiset käyttökokeet opettavat omistajia tarkastelemaan koiran työskentelyä aivan uudella tavalla ja samalla kokemaan koko metsästys-ja koiraharrastuksen uudesta ja mielenkiintoisesta näkökulmasta.

Näyttelytoiminta

Suomenpystykorvanartun arvostelua Kemijärven näyttelyssä © Eero Niku-Paavo

Koiranäyttelyssä koirayksilöä verrataan suomenpystykorvan rotumääritelmään ja tämän perusteella ulkomuototuomari arvostelee koiran ulkomuodon ja rakenteen perusteella rotunsa tyydyttäväksi, hyväksi, erittäin hyväksi tai erinomaiseksi edustajaksi.

Suomenpystykorva tulisikin käyttää koiranäyttelyssä ainakin yhden kerran. Mitä useampi suomenpystykorva vuosittain arvostellaan, sitä selkeämpi kuva jalostusneuvonnalle syntyy siitä, mikä on rodun yleinen ulkomuodollinen taso ja onko se mahdollisesti muuttumassa johonkin suuntaan. Koiranäyttelyyn saa osallistua rekisteröity koira, joka on rokotettu ja tunnistusmerkitty rokotusmääräysten mukaisesti sekä on terve. Koiranäyttelyt ovat myös erinomainen paikka tutustua rotuun josta on kiinnostunut.

Tulevat näyttelyt löytyvät Suomen Kennelliiton sivuilta tai tapahtumakalenterista. Monilla näyttelyillä on omat Internet-sivunsa. Karjalankarhukoira, pohjanpystykorva ja suomenpystykorva kuuluvat FCI:n roturyhmään 5.